Esiintyjät

Esiintyjät juhliin ja tapahtumiin
 

Janne Raappana

Janne Raappana on ollut musiikkitaivaalla jo pitkään. Takana on tuhansia keikkoja, monia levytyksiä ja iki-muistoisia hittejä.

Jannen uraa ovat siivittäneet myös soololevyt, Oven avaan hiljaisuuteen (2008), Rakkaus on hulluus (2010) ja Rakkaus ei kuole (2011).

Janne muistetaan Taikakuu-yhtyeen riveistä, jonka solistina ja basistina hän toimi viitisentoista vuotta. Vuosien saatossa julkaistiin seitsemän Taikakuu-albumia.

Muutama vuosi sitten Janne jättäytyi pois yhtyeestä. Musiikkia Janne ei kuitenkaan ole jättänyt, vaan on tehnyt satunnaisesti keikkoja oman yhtyeensä kanssa, jonka laulaja-basistina hän toimii. Lisäksi hän on tehnyt erilaisia jazzkeikkoja ja teatteriprojekteja.

- Janne Raappana yhtyeineineen = tanssimusiikkia perinteisestä tähän päivään

- Latin & Swing Company = nimensä mukaisesti lattareita ja swingiä sekä rock&rollia

    ja Jannen levyttämää musiikkia

- Janne Raappana- truba = kitaralla säestäen kaikkea maan ja taivaan väliltä

- Janne Raappana- duo = pianolla ja kitaralla säestäen kaikkea maan ja taivaan väliltä

Suora yhteys Janneen:  janne.raappana@gmail.com tai +358409321313

https://www.facebook.com/janneraappanavirallinen

https://www.magnumlive.fi/esiintyjat-ja-ohjelmat/artistit-ja-tanssiorkesterit/janne-raappana/

Lisäksi teemme yhteistyötä monien paikallisten esiintyjien ja yhtyeiden kanssa ja autamme asiakkaan suoraan heidän puheilleen...

- Hannu Friman

- Jarno Jokiharju

- The Bilebändi

- Laskuteline

- Iskuporakone

- DJ Juke

- Duo Riitasointu

- Jettiset

- Laplanders

ym ym....

315930_461890163893738_1818367570_n.jpg